Vaihteluksi ajattelin kertoa mitä kuuluu koirallemme Danille, joka on 9-vuotias Jack Russell terrieri.

Meidän päivittäinen yhteinen juttumme on ulkoilu, säällä kuin säällä. Viime aikoina hän on potenut hiukan vatsavaivoista. Danilla kun on kumma tapa nuohota pitkin ojan pohjaa ja tienreunoja sekä nuuskia ihan jokainen haju. Tämä on todella rasittava tapa mutta kai se kuuluu poikakoiran elämään. Liekkö tämän johdosta joku virus olisi päässyt elimistöön. Tätä tilannetta seurataan.

Mutta meillä on myös isompi ongelma. No, kun olemme mieheni kanssa tehneet kotona etätöitä jo kohta kaksi vuotta, niin Dani on kiintynyt meihin vähän liian kanssa. Viikonloppuisin se kulkee meidän mukanamme niin kauppareissut kuten muutkin pienet vierailut kodin ulkopuolella. Hän tykkää olla autossa jossa hänellä on oma koppa. Dani myös jää mielellään odottamaan autoon jos käymme pienillä asioilla. Aina silloin tällöin jätämme hänet hetkeksi yksin kotiin mutta eroahdistus tulee välittömästi meidän lähdettyä. Olen muutaman kerran videoinut yksinolon. Videolla näkyy kuinka hän haukkuu paljon istuen joko oven tai ikkunanäärellä. Olemme taas kerran aloittaneet yksinoloharjoittelun. Tässä hommassa pitää olla kärsivällinen ja pitkäjännitteinen.

Jos on haasteita niin löytyy mukaviakin asioita.

Yksi hän lempijuttuja päivässä on aamu- ja iltalenkit. Tämä on niin tarkkaa, että jos sillä samalla kellon ajalla ei emäntä ala laittamaan vaatteita päälle niin siitä alkaa tapitusmaraton. Hän jököttää yhdessä kohdassa niin kauan katseensa kanssa, että lähettävä on. Toinen päivittäinen rutiini on, että mies iltaisin piilottaa herkkuja ympäri huoneistoa ja sitten hän saa niitä etsiä. Tämäkin pitää tehdä joka ilta tai muuten alkaa miehellä ahdistavat olot, kun Dani kiertää ja tapittaa niin kauan, että leikki on suoritettu. Nämähän ovat kyllä ihania pieniä yhteisiä hetkiä ja varmaan muistamme nämä päivärutiinit loppuelämämme.

Muuten Dani on parasta lenkkiseuraa sekä on seurallinen tutuille henkilöille. Ajatus ilman koiraa tuntuisi aika tyhjältä. Uusi koti ja uusi ympäristö ovat olleet Danille aikamoinen harppaus verrattuna entiseen elämään. Pienellä pihalla hän kuitenkin tykkää olla ja naapurin Sulo ja Manu, kultaiset noutajat, käyvät melkein päivittäin aidalla tervehtimässä. Vielä me ei olla päästy jyvälle onko haukkuminen ja aidan vieressä ravaaminen hänestä mukavaa leikkiä vai vihamielistä viestiä että menkää pois.

Tässäpä kuulumiset tältä erää. Odotamme kovasti kevättä ja kesää, että pääsemme taas kunnolla liikkumaan luontopoluilla.