Kun minä sain ajokortin vuonna 1988 Kuusamossa oli silloin yhdet liikennevalot neljäntien risteyksessä. Ajokortin ajaminen oli suhteellisen helppoa kun vain osasit käyttää polkimia, vääntää rattia ja vaihtaa vaihdetta. Ajo tapahtui pääosin Kitkantiellä joka jatkui Ouluntielle. Pääsin ensi yrittämällä läpi inssistä kuin myös kirjallisesta kokeestakin.

Ajaminen oli aikalailla suoraa tietä ajamista paitsi nämä yhdet liikennevalot jotka tuottivat vähän päänvaivaa että miten osaan niissä toimia. Punaisilla piti pysähtyä, kun keltainen valo syttyy voit alkaa valmistautumaan liikkeelle ja kun vihreävalo palaa niin silloin lähdetään liikkeelle. Oli se aika jännittävää kun eka kerran ajoit liikennevaloihin.

Olen aina ollut keskitason autoilija ja ajellut vain maalaiskaupungissa pitkin kylän raitteja. Parkkeeraus on ollut helppoa kun tilaa on ollut mihin auton laittaa. Yleensä parkkipaikka löytyi ihan kaupan edestä josta olikin nopeaa käydä ostoksilla.

Loppuvuosina ajelin pitkiä työmatkoja ja silloin vaarana oli eläimet. Eräät kerrat näin hirven juoksevan tien yli saatika sitten porot jotka olivat kesät talvet autoilijoiden tiellä. Teiden kunto oli toisissa paikoissa hyvä mutta oli myös niitä huonopiakin osuuksia. Talvella lumi ja liukkaus antoivat pienen haasteen ajamiseen mutta aina selvisin tilanteesta kuin tilanteesta.

Kun muutimme pääkaupunkiseudulle niin suurin huolenaiheeni oli että miten uskallan ja osaan ajaa kaupungissa. Kuitenkin päätin että heti hyppään rattiin ja ainakin yritän opetella ajamisen myös kaupungissa.

Aluksi ajaminen jännitti kovasti. Mihin vain ajoin niin navikointi oli aina päällä ja siltikin ajoin monesti risteyksissä väärin. Mieleen on jäänyt ensimmäinen parturireissu kun naapuripenkkiin istui puhelias nainen. Kun vähän aikaa juteltiin niin hän kertoi olevansa Kemijärveltä kotoisin mutta asunut jo pitkään Helsingissä. Hän oli myös autokoulun opettaja. Niinpä kyselin häneltä neuvoa miten ruuhkaisilla teillä ajeteaan. Hän neuvoi minua lyhyesti että ajat rauhallisesti letkassa, et hötkyile ja kun haluat vaihtaa kaistaa niin laitat hyvissäajoin vilkun päälle niin kyllä ne muut autoilijat antavat tietä sinulle. Olin kiitollinen tästä vinkistä.

Näin muutamia kuukausia myöhemmin uskallan jo aika rennosti liikkua liikenteessä. Huristelen pitkin Kehää suuntaan jos toiseen sekä käyn kauppakeskuksissa ostoksilla. Parkkihallit ovat kyllä oma lukunsa. Niihin meinaa eksyä ja jos et laita tarkasti paikkaa mieleen mihin parkkeerasit auton niin se saattaa olla hukassa tovin aikaa.

Yksi jäätävimmistä paikoista jossa olen ajellut nyt muutamia kertoja on Mäkelänkadun ja Koskelantien risteys tai liikenneympyrä. Se on niin ruuhkainen ja monikaistainen että aina hirvittää puikata sinne väliin. Tämä paikka on kuitenkin aina vain ajettava kun menen käymään poikamme luona Käpylässä.

Kyllä keski-ikäinenkin oppii uusia asioita ja erilaista rohkeutta. Nyt lähden taas huristelemaan kaupoille ja suuntaan auton kieulan koti Kehä III:sta itään. Enään en tarvitse niin paljon navikointia kun reitit alkaa tulla tutuiksi.