Talven ihmemaa

Lumikenkäily on mukava talviurheilulaji
Kaamos Rukatunturin huipulla
Uskollinen lenkkikaveri

Luonnosta voimaa

Olen koko aikuisiän liikkunut luonnossa monimuotoisesti. Yleensä ne ovat vain samoilemista paikasta toiseen. Työpäivän jälkeen mieli on vielä virittynyt työtaajuuksille joten paras tapa saada se taas rauhalliseksi on mennä luontoon.

Itse olen siitä onnellisessa asemassa että luonto on aina ollut ympärilläni. Nyt kun muutimme pääkaupunkiseudulle niin yksi tärkeä kriteeri oli etten halua asua ihan kaupungin ytimessä. Löysimmekin ihanan paikan jossa pääset luontopolulle käden käänteessä.

Pieni hetki yleensä riittää. Kun kävelen niin annan ajatusten tulla ja mennä. En jää niitä miettimään sen enempää vaan yritän keskittyä siihen hetkeen.

Luonnon voima ja monimuotoisuus tulee hyvin esille myös eri vuoden aikoina. Talvella luonto nukkuu ja kesällä sen kauneus on silmiä hivelevää. Kauneus on myös katsojan silmissä ja siksi jokaiselle löytyy oma lempi vuoden aika. Luonnossa voi liikkua monenlaisilla tavoilla yksi kiva tapa on mennä lumikengillä.

Lumikenkäily

Lumikenkäily sopii kenelle vain. Aluksi kannattaa mennä tasaista maastoa ja rauhallisesti. Yksi hyvä väline mukaan on ottaa sauvat. Nämä antavat tasapainoa ja auttavat sinua mukavasti eteenpäin. Lumikenkäily on todella tehokasta liikuntaa. Tässä lajissa voit nauttia luonnonrauhasta ja kävellä hitaasti omaan tahtiin tai pistää pökköä pesään ja tehdä oikein kunnon hikiliikunta lenkki. Monet tahtot vuokraavat lumikenkiä joten ostaminen ei ole välttämätöntä. Myös ohjatut lumikenkäretket ovat matkailijoiden suosiossa.

Ulkoliikunta oli se sitten minkälaista vain on parasta liikkuntaa. Säiden mukaan voit pukeutua halutulla tavalla ja raitis ulkoilma tekee aina hyvää niin keholle kuin mielellekkin. Kauniit maisemat ja luonnon tuoksut saavat asistisi herkiksi ja kohta huomaatkin että teitkin pidemmän lenkin mitä olit ajatellutkaan.

Tuntematon's avatar

Kirjoittaja:

Olen pohjoisen tyttö, joka pakkasi repun täyteen muistoja ja muutti rohkeasti pääkaupungin sykkeeseen. Juureni ovat syvällä Koillismaan hiljaisissa metsissä, mutta sydän on aina ollut avoin uusille tuulille. Olen luonteeltani utelias, sosiaalinen ja elämän ihmeitä rakastava kulkija. Blogeissani kuljetan lukijan mukanani luontopoluille, matkaseikkailuihin ja arjen kauniisiin hetkiin.

Jätä kommentti